Storyside Angry Birds: Ritsan käytön alkeet A1078064985
Red on pöyristynyt, koska Siniset linnut vain käyttävät jättiläisritsaa skeittiramppina, vaikka se on tärkeä työkalu, jonka avulla puolustetaan munia. Redin ei auta muu kuin antaa Sinisille näytös ritsan oikeaoppisesta käytöstä.Angry Birds -iltasadut on 24 lyhyen ja hassunhauskan tarinan sarja. Riemukkaissa kertomuksissa vihaiset sirkuttajat ja vihreät röhkijät päätyvät mitä hulvattomimpiin tilanteisiin. Kuuntele iltapalaksi yksi tai useampi ennen yöpuulle menoa!
Storyside Angry Birds: Stella ottaa hatkat A1078065073
Fiilikset ovat korkealla, kun Stellan bändillä on ihan mahtava keikka. Mutta seuraavana päivänä Stella huomaa, että muut linnut käyttäytyvät tosi oudosti. Ihan kuin he yrittäisivät salata häneltä jotain… Stellahan ei sellaista siedä, joten hän pakkaa laukkunsa ja lähtee lätkimään. Se kuitenkin osoittautuu virheeksi, koska yhtäkkiä Stella löytää itsensä suuresta pinteestä ja tarvitsee ystäviään enemmän kuin koskaan. Riemastuttava tarina kertoo luottamuksesta ja ystävien tärkeydestä.Willow, Poppy, Dahlia ja Luca ovat Angry Birdseistä tutun Stellan parhaita ystäviä, jotka asuvat Stellan kanssa omalla paratiisisaarellaan. Angry Birds Stellan päiväkirjat -sarjassa jokainen näistä värikkäistä lintupersoonallisuuksista pääsee vuorollaan ääneen ja kertoo oman hulvattoman tarinansa.
EdelKids Angry Birds 2 (Das Original-Hörspiel zum Kinofilm) A1056245591
Mit einer urkomischen Starbesetzung aus bekannten und neuen Charakteren geht der Streit zwischen den flugunfähigen Vögeln undden hinterlistigen grünen Schweinen in ANGRY BIRDS 2 – DER FILM in die nächste Runde.Als eine neue Bedrohung auftaucht, die sowohl die Insel der Vögel als auch die Insel der Schweine in Gefahr bringt, rekrutieren Red,Chuck, Bombe und Mächtiger Adler Chucks Schwester Silver und tun sich mit den Schweinen Leonard, seiner Assistentin Courtney unddem Technik-Nerd Garry zusammen. Gemeinsam schmieden sie einen wackeligen Waffenstillstand und bilden ein ungewöhnliches Superteam, um ihre Heimat zu retten.
Storyside Angry Birds: Vihreän linnun arvoitus A1078062186
Possusaarella tapahtuu kummia, kun erikoinen muukalainen liittyy parveen. Matilda on innoissaan mutta Rediä epäilyttää. Pikkuisessa vihreässä sirkuttajassa on jotain outoa. Miksi hän on niin innokas vartioimaan munia? Onneksi Sakke on päättänyt julistautua saaren älykkäimmäksi linnuksi. Onko hänestä selvittämään mysteerin vai osoittautuuko tapaus liian visaiseksi vihaisille linnuille?
Nyt alkaa oikea aarrejahti! Sakke ei voi uskoa onneaan, kun hän löytää merirosvopossuille kuuluneen salaperäisen kartan. Sakke on varma, että kartta johdattaa hänet arvokkaan saaliin luo. Mutta Saken ei olisi pitänyt lähteä yksin seikkailuun. Löytääkö hän aarteen tai edes takaisin kotiin? Ja kuka seuraa häntä?
Storyside Angry Birds: Red näkee punaista A1078051817
Red asuu kauniilla Lintusaarella. Hänellä on pieni tupa, ja hän käy joka päivä töissä... tai kävisi, ellei hän saisi potkuja aina, kun pinna katkeaa! Hän ei mahda sille mitään. Muut linnut yksinkertaisesti saavat hänet hermostumaan. Onneksi on olemassa Pulmu, joka yrittää parhaansa mukaan löytää sopivan työn jokaiselle linnulle. Mutta onko saarella yhtäkään pestiä, missä Redin kiukku ei kuohahtaisi yli äyräiden?
Storyside Angry Birds - Red och De Blå A1078060938
De blå – Jim, Jake och Jay – är den sötaste trion på Fågelön – men också den värsta prankster-trion genom tiderna. När de hör att domare Pickeklo tänker resa en staty av sig själv i Fågelbyn, ser de sin chans att spela den uppblåsta domaren ett spratt. Men går de Blå lite för långt den här gången?
Pommi on väsynyt räjähtelemään. Hän on väsynyt siihen, että hän pelottelee ystäviään räjähtelemällä yllättäen milloin mistäkin syystä. Lopulta hän päättää tehdä asialle jotain. Ongelma on siinä, että kun hän yrittää saada räjähtelynsä kuriin, keinot saavat hänet vain entistä kireämmäksi ja turhautuneemmaksi. Pystyykö hän ikinä ymmärtämään ainutlaatuista ominaisuuttaan? Oppiiko hän, että se mikä tekee meistä erilaisia, tekee meistä myös aivan ainutlaatuisia?
Angry Birds T-Shirt mit Abbildung der süßen Küken ist an Niedlichkeit kaum zu übertreffen. Ein weiches, hochwertiges Shirt aus Baumwolle/Baumwoll-Mischgewebe in verschiedenen Farben und Größen für Kinder, Damen und Herren Verspielte und farbenfrohe Angry Birds Shirt ist das perfekte Geschenk für echte Angry-Birds-Fans Klassisch geschnitten, doppelt genähter Saum.
Storyside Angry Birds: Kyllä Sakke hoitaa! A1078060458
Stellan kaveri Willow perustaa Lintusaarelle uuden luomukahvilan. Innokkaimmin sitä odottaa Sakke. Hän todella, TODELLA haluaa auttaa. Mikään vain ei ota sujuakseen niin kuin hän suunnittelee. Mutta katastrofin kynnyksellä hänen erikoistaitonsa pelastaa päivän.
Storyside Angry Birds: Stellan uusi ystävä A1078062369
Stella tuntee olonsa yksinäiseksi, koska kaikki muut linnut pitävät hauskaa yhdessä. Pitäisikö hänen etsiä uusia kavereita? Kun Stella kohtaa metsässä söpön muukalaisen, hän on valmis aloittamaan kauniin ystävyyden. Ovatko Stellan vanhat ystävät valmiita toivottamaan tulokkaan parveen?Kertomus kaikille, jotka etsivät oikeaa ystävyyttä!
Storyside Angry Birds: Tehkää kuten käsken! A1078064967
Siniset linnut riehuvat ja painivat munien lähellä eivätkä piittaa siitä, että ne voivat mennä rikki. Matilda ei tällaista meininkiä katsele vaan päättää laittaa riiviöt kuriin.Angry Birds -iltasadut on 24 lyhyen ja hassunhauskan tarinan sarja. Riemukkaissa kertomuksissa vihaiset sirkuttajat ja vihreät röhkijät päätyvät mitä hulvattomimpiin tilanteisiin. Kuuntele iltapalaksi yksi tai useampi ennen yöpuulle menoa!
Angry Birds gelber Vogel Folienballon Lieferumfang: 1 Folienballon Farbe: gelb Der Folienballon ist 58 x 53 cm groß. Der Artikel ist aus Folie hergestellt. Sie können diesen Artikel für folgende Partyanlässe(en): Kinderparty verwenden.
Storyside Angry Birds: Paljon melua vanukkaasta A1078064404
Lähde kesäleirille Angry Birdsien kanssa! Tikkupuun leirin johtajalintu Linda on määrännyt kesäleirille ehdottoman karkkikiellon. Karkkihimossa kärvistelevillä linnuilla on kuitenkin toivoa, sillä lounaan jälkeen on luvassa leirin erikoisista ohjelmista kaikkein erikoisin. Ruokalaan tuodaan vanukastykki, ja kaikki sirkuttajat saavat makeaa mahan täydeltä – kaikki paitsi pienimmät tiput. Mutta kuinka ollakaan, Liehusiivellä on pulmaan ratkaisuehdotus. Nähtäväksi jää, mitä mieltä muut ovat siitä.Pyrstösulat käryävät ja höyhenet pöllyävät, kun teini-ikäiset Red, Pommi, Stella ja Sakke viettävät unohtumatonta kesää Tikkupuun leirillä. Vihaisille linnuille täydellinen kesä merkitsee hauskanpitoa, uusia kavereita ja hulluakin hullumpia harrastuksia.Harmi vain, että kaikki Tikkupuun leirillä eivät jaa kaverusten käsitystä täydellisestä kesästä. Leirin johtajalintu Linda on kaikkien tiukkisten äiti ja yksi leiriläisistä, Liehusiipi, on kaverusten kanssa napit vastakkain aina tilaisuuden tullen. Kaiken kukkuraksi leirikeskuksen järven toisella rannalla järjestetään possujen kesäleiri.Haastavat olosuhteet ajavat kaverukset mitä hulluimpiin kesäseikkailuihin, joissa rikotaan kaikkia leirin sääntöjä. Jekkumestarit ovat valmiina – oletko sinä? Tarinat pohjautuvat Netflixin Angry Birds Hurja kesä -sarjaan.Creative consultant: Kim Helminen
Plus-Plus Angry Birds - Red - 110 Teile B0HB4MPX2X
Einfaches Design – Unendliche Kreative Möglichkeiten: Plus-Plus: Eine Form – Unendliche Möglichkeiten. Alle Plus-Plus Teile können einfach miteinander verbunden werden. Man kann alles bauen – von bunten 2D-Mosaiken bis hin zu komplexen 3D-Modellen. Je mehr Plus-Plus du hast, desto mehr Spaß macht es. Eine Form – unendliche Möglichkeiten: Alle Plus-Plus Teile lassen sich zu 2D-Mosaiken oder komplexen 3D-Modellen verbinden. Kreatives und lehrreiches Spielzeug: Fördert Fantasie, Logik und Problemlösungsfähigkeiten – ideal für STEM/STEAM-Spiel. Einfaches Zusammenbauen: Die Teile klicken mühelos zusammen, für stundenlangen Bauspaß bei Kindern jeden Alters. Verschiedene Sets und Themen: Von Tieren und Fahrzeugen bis zu Weihnachts- und Weltraumabenteuern – baue, was du dir vorstellst. Hergestellt in Dänemark: Hohe Qualität, BPA-frei und kindersicher., Hersteller: Plus-Plus A/S